Ala kulkee geeneissä

Taxidata-ennen-ja-nyt-Sirkka-1

Taxidata edeltäjineen on toiminut Turun seudulla pian jo 70 vuotta, kiitos asiakkaillemme, taksiyrittäjille ja kuljettajille!

Lue alta Sirkan perheen tarina tai katso video artikkelin lopusta. Heillä ala on kulkenut geeneissä jo vuosikymmenien ajan ja nyt mittaria ohjastetaan jo kolmannessa sukupolvessa.

Taxidatan 460:n sopimusautoilijan resurssi takaa nopean, luotettavan ja tämän päivän poikkeusoloissakin turvallisen asiakaspalvelun.

Sirkka Liitola:

”Suoritin taksiajoluvan vuonna 1977. Aluksi ajoin vain silloin tällöin. Vuodesta 1990 toimin päätoimisena kuljettajana, kunnes joulukuussa 1992 aloitin taksiyrittäjänä. Ensimmäinen autoni oli Volvo 740, jonka ostin isältäni.  

Isä aloitti jo vuonna 1952 ja toimi taksiyrittäjänä päivälleen 40 vuotta. Hän oli innokkaasti mukana myös Turun Ulataksi-osuuskunnan hallituksessa ja puheenjohtajanakin. Ala taitaa kulkea meillä geeneissä, poikani on jo kolmannen polven yrittäjä.  

Työvaatteet olivat ennen tarkkojen määräysten mukaiset eli siniset housut, paita kravatilla tai poolo. Ajolupaa poliisilaitoksesta haettaessa oli mukanani myös Vega-koppalakki.  

Asiakkaat olivat mukavia, kuten nykyisinkin. Tosin enää nykyisin ei tarvitse miettiä heille aamuyön tunteina alibeja myöhäisille kotiintuloajoille, kuten pitkä grillijono tai vaikeus löytää taksia. (naurua) 

Olen jo pikkuhiljaa vähentänyt omia ajovuorojani, nyt korona-aikoina olen tietysti ollut paljon itse ajossa. Viihdyn taksin ratissa edelleen, tosin entisinä ns. herrasmiesaikoina porukka oli yhtenäistä ja toisia kunnioitettiin. Sellaista toivoisin takaisin.” 

https://www.youtube.com/watch?v=l41TfuDdY50&ab_channel=Lounais-SuomenTaxidata