Jesse Hietamäki – Vuoden 2023 Taksiammattilainen

WhatsApp Image 2024-02-01 at 14.15.28

Salolaisen Jesse Hietamäen tervehtimisessä on jotain luottamusta herättävää; ystävällisen jämpti käden puristus, katse silmiin ja esittäytyminen. Juuri sellainen kuin Taksiliiton Vuoden 2023 Taksiammattilaiselta voi odottaakin.

Hietamäki työskenteli ennen taksikuskin uraa huoltoasemalla. Aseman lopetettua toimintansa, tuli Jesselle uuden työn etsiminen eteen. Huoltamolla oli tutustunut paikallisiin taksikuskeihin ja yksi näistä, nyt jo edesmennyt Raine Oksanen, sanoi työtä olevan tarjolla. Ensin piti vain käydä suorittamassa Taxidatan kuljettajakurssi.

–Ensimmäisen vuoron aikana joutui muutamaan otteeseen vielä soittamaan työnantajalle ja varmistamaan miten joku asia pitikään tehdä, mutta nopeasti pääsin sisälle työhön. Pari vuotta ajoin Oksasen renkinä, Jesse muistelee.

29-vuotiaalle Hietamäelle tulee tänä vuonna kahdeksan vuotta täyteen Taxidatan välityksessä taksinkuljettajana. Omien sanojensa mukaan pitkälle on päästy ensimmäisestä työvuorosta ja se on helppo allekirjoittaa. Taksiliitto valitsi Jessen 700:n ehdokkaan joukosta Vuoden 2023 Taksiammattilaiseksi.

–Olin yllättynyt, mutta kyllä se tuntuu tosi hyvältä. Valintaani ovat ehdottaneet niin kollegat kuin asiakkaatkin.

Ja kun arvostusta nauttii oman ammattiryhmän lisäksi asiakkaiden keskuudessa, on helppo todeta Jessen hoitaneen leiviskänsä varsin mallikkaasti. Onnitteluja on tullut niin muilta kuljettajilta kuin myös kyydissä istuvilta asiakkailta.

–Vakioasiakkaiden lisäksi muutama minulle ennestään tuntematon kyytiläinen on onnitellut valinnasta. Kyllä se lämmittää.

Hietamäki kehuu haastattelun aikana useampaan otteeseen salolaisia työkavereitaan:

–Meillä on todella hyvä ilmapiiri. Totta kai välillä ollaan asioista eri mieltä, aivan kuten perheissä ollaan. Loppujen lopuksi kuitenkin aina toista autetaan ja puhalletaan yhteen hiileen. Meillä on täällä Suomen parhaat taksikuskit, Jesse sanoo jämäkästi ja jatkaa:

–Kyllä Taxidatan kuljettajakurssilla on iso merkitys. Sillä saadaan taattua laatu kuljettajissa. Koulutus on jo nyt hyvä merkki laadusta ja minun puolestani siinä voitaisiin jatkossa nostaa rimaa entisestään.

Haastattelu on ohi, Jesse kipuaa autoon numero 412 ja aloittaa matkan kohti seuraavaa asiakasta.