Taksin ratista polkupyörän satulaan – yli 50 vuotta turkulaista taksiautoilijan arkea

karelius

Jukka Karelius ajoi taksia Turussa päätyönään 50 vuotta ja kolme kuukautta, kunnes tämän vuoden huhtikuussa tuli aika eläköityä ratin takaa.

Suomen ensimmäisen välityskeskuksen perustamisesta Turkuun tulee kesäkuussa kuluneeksi 70 vuotta. Tuosta ajasta noin 53 vuotta Jukka Karelius ajoi kyytejä. Päätoimisena vuosia kertyi yli 50 vuotta, joista reilut 48 vuotta autoilijana. Osa-aikaisena vuosia ehti kertyä kolme, viikonloppuisin ja lomilla tuuraillen.

“Paljon on muuttunut maailma siinä ajassa. Ennen saattoi tulla tilaus jonkun tietyn “tien varresta löytyvälle punaiselle vajalle”, mutta onneksi nykyään järjestelmästä tulee tarkat tiedot ajo-ohjeineen tilauksesta.” Jukka hymähtää.

Kareliuksen suvusta tuli kipinä Jukan ammatinvalintaan. Kuudesta sukulaismiehestä viisi teki uran ratin takana.

“Kaksi setääni ja serkku olivat jo taksialalla, niin se varmaan tekijänä oli. Meillä ei kotona ollut edes autoa.”

Yhtä vuoroa lukuun ottamatta Jukan autona oli Mersu. 13 autoa ja kilometrejä muutama miljoona. Merkkiuskollinen mies siis kyseessä.

Eläkepäivillään Jukka ei aio jäädä istumaan paikoilleen. Tällä hetkellä projektina on talon maalaus ja askareita riittää kodin lisäksi myös kesämökillä.