Usein kysyttyä

Miten tilaan taksin?

Taksin voi tilata soittamalla numeroon 0210041. Kelataksin voi tilata soittamalla numeroon (02) 10 600 60. Taksin voi tilata myös valopilkkusovelluksella -> linkki

Mitä asioita tai erityistoiveita kannattaa kertoa tilattaessa?

Tilausta tehdessä on hyvä mainita paikkakunta ja tarkka osoite (kerrostalossa rappu, rivitalossa talon kirjain ja asunnon numero, samoin luhtitalossa). Jos mahdollista niin kerro myös puhelinnumero, johon kuljettaja voi tarvittaessa soittaa. Pyydämme huomioimaan, että mitä tarkemmin nouto-osoite kerrotaan, sitä nopeammin ja varmemmin asiakas saa taksin. Esimerkiksi Salossa, Naantalissa ja Turussa on samannimisiä osoitteita. Mainitse myös kuljetukseen tuleva henkilömäärä sekä mahdolliset mukana olevat eläimet tai isot matkatavarat.

Koska kannattaa tilata taksi ennakkoon?

Taksin voi tilata ennakkoon, mikäli lähtöaikaan on vähintään puoli tuntia. Suosittelemme tilaamaan taksin ennakkoon, jos lähtöaika on aikaisin aamulla tai jos olet lähdössä tärkeälle matkalle tai jatkoyhteyteen, joka kulkee aikataulun mukaan eikä odota.

Kauanko taksin tulo kestää?

Taksikeskus ei voi antaa tarkkaa arviota taksin saapumisajankohdasta. Ajankohtaan vaikuttavat liikenneruuhkat, keli yms. Keskusta-alueilla taksi saapuu tilausosoitteeseen normaalisti muutamassa minuutissa.

Milloin tarvitsen tilataksin?

Voimassa oleva laki ei anna takseille erityisoikeuksia kuljettaa edes tilapäisesti enempää kuin rekisteriotteeseen merkityn määrän matkustajia. Sedan- ja farmarimallisiin takseihin mahtuu kuljettajan lisäksi maksimissaan 4 matkustajaa. Tilatakseihin mahtuu puolestaan maksimissaan 8 matkustajaa.

Jos taksi ei tulekaan tilattuun osoitteeseen, mitä teen?

Kannattaa ottaa heti yhteyttä taksikeskukseen, mikäli taksin tulo on viivästynyt.

Mikä maksuvälineet käyvät taksikyydin maksamisessa?

Taksissa käy kaikki yleisimmät maksuvälineet.

Miten lemmikkieläimet kulkevat taksissa?

Kaikki taksit eivät kuljeta lemmikkieläimiä. Tähän voi olla syynä esimerkiksi kuljettajan allergisuus. Mikäli lemmikkieläin halutaan mukaan matkalle, tulisi siitä aina ilmoittaa taksia tilatessa. Taksikeskus pyrkii löytämään tilaukselle auton, johon myös lemmikkieläin voidaan ottaa mukaan.

Lemmikkieläimen, kuten koiran kuljettamisesta on taksilla oikeus periä hinnaston mukainen lisämaksu. Lisämaksua ei kuitenkaan peritä opas- tai avustajakoirasta.

Tarvitaanko pienille lapsille taksissa turvaistuimet?

Vaikka tieliikennelain mukaan alle 3-vuotiailla lapsilla on käytettävä turvaistuimia autossa matkustettaessa, taksissa lasta saa kuljettaa turvavyötä käyttäen muulla kuin etuistuimella.

Taksit ottavat kyytiin myös asiakkaiden omia turvaistuimia. Mikäli oma istuin otetaan mukaan, on siitä hyvä mainita jo tilausta tehdessä.

Pystyykö taksissa kuljettamaan polkupyörää?

Osa takseista kuljettaa polkupyöriä. Mainitse tilauksen yhteydessä polkupyörän kuljetustarpeesta.

Pitääkö suurista matkatavaroista kertoa tilattaessa?

Isoista ja määrältään suurista matkatavaroista on hyvä kertoa tilauksen yhteydessä. Tilausvälittäjä arvioi tämän perusteella kuljetukseen sopivan auton.

Voiko taksi kuljettaa pieniä tavaralähetyksiä?

Taksi voi kuljettaa pieniä tavaralähetyksiä. Kuljetukseen liittyvistä käytännöistä ja maksusta sovitaan tilauksen yhteydessä.

Voiko taxilla tilata pizzan kotiin?

Osa takseista kuljettaa ruokaa ja kuljettajan tekemät ostokset tulee maksaa käteisellä.  Ruuhka-aikoina tällaisen kuljetuksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin.

Uskallanko lähettää alaikäisen lapseni yksin taksilla?

Välityksemme kautta kulkee päivittäin turvallisesti paljon lapsia kouluihin ja harrastuksiin.

Voinko vanhempana tilata taksin hakemaan teini-ikäisen poikani kaupungilta?

Kyllä voi. On hyvä huomata kuitenkin, että tilaajalla on näissä tilauksissa korvausvastuu, mikäli asiakasta ei tavoiteta.

Mitä taksitarkastajat tekevät?

Taksitarkastajat hoitavat taksimatkan aikana tapahtuneet asiakasreklamaatiot. Näitä voi olla esimerkiksi kuljettajan käytökseen, reittivalintaan tai maksutapahtumaan liittyvät reklamaatiot.

Mistä voin kysyä taksiin unohtuneita tavaroita?

Taksiin jääneet arvotavarat (matkatavara, puhelin, kukkaro ym.) toimitetaan pääsääntöisesti poliisin löytötavaratoimistoon, Lounais-Suomen poliisilaitos, Eerikinkatu 40-42 A p. Toimisto avoinna ma-pe 9-12, SOITTOAIKA klo 11-12, puh. 0295 445 179. Löytötavaroita voi tiedustella myös kuljetuksen suorittaneelta taksiyrittäjältä. Taksiyrittäjän yhteystiedot näkyvät kuitissa.

Miten voin antaa palautetta, jos joku asia ei ole mielestäni sujunut odotetusti?

Palautetta voi jättää palautekanaviemme kautta -> linkki

Ota yhteyttä

Toimisto
toimisto@taxidata.fi | 02 233 5060

Myynti ja markkinointi
harri.lehtinen@taxidata.fi | 0500 522 891

Taksitarkastaja
Taksimatkan aikana tapahtuneet reklamaatiot
tarkastaja@taxidata.fi | 020 702 0050

Palautteet
palaute@taxidata.fi

TaxiData Logo